Teos Pennun kasvatus – Tuire Kaimio antaa syvällisiä ja monipuolisia neuvoja jokaisen uuden koirankouluttajan arkipäiväisiin ongelmiin. Selkeästi jaksotetut luvut ja havainnolliset nelivärikuvat käsittelevät koiran kouluttamisen ongelmakohtia lemmikin eri ikävaiheissa, pennusta murrosikään ja täysikasvuiseksi.
Mistä voi tietää, mikä koirarotu sopii parhaiten lemmikiksi lapsiperheeseen? Kuinka koira oikeasti saadaan rauhoittumaan, kun sen kynsiä leikataan tai kun sen pitää pärjätä yksin kotona? Teoksessa opastetaan löytämään sopivaa virikkeellistämistä, joka on koiran mielenterveydelle todella tärkeää. Lisäksi kirjassa annetaan vinkkejä, kuinka eriluonteisten pentujen kehityksen tukemisessa onnistutaan.
Tuire Kaimio on tunnettu eläintenkouluttaja ja taitotemppujen opettaja. Tuire on Pohjoismaiden tunnetuin eläinnäyttelijöiden kouluttaja sekä pidetty käytännön koulutuskurssien pitäjä. VR:n kyyhkyset, Olvin Jeppe-terrieri, Poika ja ilves -elokuvan ilves – kaikki ne ovat olleet Tuire Kaimion kouluttamia. Hän on kirjoittanut lukuisia hevosten ja koirien käyttäytymiseen perehdyttäviä teoksia, joista Pennun kasvatus on alan moderni klassikko.
Tutustu myös kirjaan Koirien käyttäytyminen ja persoonallisuus
Pennun kasvatus:
- Kovakantinen tietokirja
- Jokaisen pennunostajan perusteos
Vinkki!
Haluatko keskustella koirankouluttajan kanssa jo ennen pennun kotiutumista. Varaa aikaa Google Meet tapaamiseen Pentu on tulossa – miten varautua?
2 arviota tuotteelle Pennun kasvatus – Tuire Kaimio